AVIOLIITTO: Sukunimen valinta ja muut oikeusvaikutukset

Omaisuus ja velka pysyvät vihkimisenkin jälkeen yksin sen puolison nimissä, joka on varallisuuden hankkinut tai lainan nostanut. Vasta avioero tai puolison kuolema johtavat varojen ja velkojen jakamiseen.

Avioliitto solmitaan joko kirkollisella tai siviilivihkimisellä. Avioliittoon voi mennä jokainen 18 vuotta täyttänyt, joka ei ole avioliitossa. Kahdeksaatoista vuotta nuorempi voi kuitenkin solmia avioliiton oikeusministeriön luvalla.

Lähisukulaisten kanssa avioliiton solminen ei ole mahdollista. Enon tai sisarentyttären kanssa alttarille ei yleensä voi astella, mutta serkun kanssa kylläkin.

Ennen avioliittoa kihlakumppanien on pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa.
Sukunimen valinnassa avioliittoon menevillä on vaihtoehtoja. Avioliitossa puolisot voivat joko säilyttää oman nimensä tai sopia yhteisestä nimestä. Yhteiseksi sukunimeksi he voivat ottaa vain sen nimen, joka jommallakummalla oli viimeksi naimattomana ollessaan eli jommankumman puolison syntymänimen. Edellisestä avioliitosta saatu nimi ei kelpaa yhteiseksi nimeksi.

Yhteisen sukunimen eteen voi ottaa käyttöön henkilökohtaisen nimen, joka voi olla peräisin myös aiemmasta avioliitosta. Muuttuvasta sukunimestä on ilmoitettava vihkijälle ennen vihkimistä. Jos puolisot eivät ole ennen vihkimistä ilmoittaneet vihkijälle yhteisestä sukunimestä, kumpikin puoliso säilyttää aiemman sukunimensä.

Esimerkiksi Jussi Juonio ja Maija Mainio o.s. Etevä voivat ottaa yhteiseksi nimekseen Jussin sukunimen Juonion tai Maijan tyttösukunimen Etevän, mutta eivät Maijan aiemmasta avioliitosta saamaa Mainiota. Jos puolisot päättävät valita yhteiseksi sukunimeksi Juonion, Maija voi halutessaan valita henkilökohtaiseksi nimekseen Mainio-Juonion tai Etävä-Juonion. Avioliiton purkautuessa sukunimi ei automaattisesti muutu. Puoliso voi kuitenkin ottaa takaisin aiemman nimensä ilmoittamalla siitä kirjallisesti maistraattiin.

Avioliiton aikana puolisot ovat keskenään yhdenvertaisia. Avioliittolain mukaan kummankin puolison tulee osallistua perheen yhteiseen talouteen ja toistensa elatukseen kykynsä mukaan. Elatuksen kangerrellessa voidaan periaatteessa jo avioliiton aikana vahvistaa, että toisen puolisoista on maksettava toiselle elatusapua. Käytännössä se on harvinaista. Myös avioliiton jälkeisen elatusavun suorittaminen on poikkeuksellista. Elatusapu saattaa tulla kyseeseen lähinnä vain silloin, kun puolison ammattitaito on kadonnut pitkäaikaisen avioliiton aikana kotityön vuoksi.

Puolisoiden omistussuhteisiin avioliiton solmiminen ei aiheuta muutoksia. Omaisuuden erillisyysperiaatteen mukaan puoliso omistaa avioliiton solmimisen jälkeenkin yksin sen omaisuuden, jonka hän omisti ennen avioliittoa. Myös avioliiton aikana omiin nimiin hankittu omaisuus kuuluu yksin sille puolisolle, joka on varallisuuden ostanut tai saanut vaikkapa perintönä tai lahjana.

Avioliitossa puolisot saavat tosin avio-oikeuden toistensa omaisuuksiin, mutta avioliiton aikana kyse on vain odotusoikeudesta. Vasta avioliiton purkauduttua avioeron tai puolison kuoleman sattuessa avio-oikeus realisoituu ja omaisuus puolitetaan eli ositetaan.

Omaisuuden erillisyys tarkoittaa sitä, että aviomies voi esimerkiksi myydä omistamansa sijoitusasunnon ja vaimo lahjoittaa perintömökkinsä ilman puolison lupaa. Omistajapuoliso on kuitenkin velvollinen hoitamaan avio-oikeuden alaista omaisuutta niin, ettei se aiheettomasti vähene toisen puolison vahingoksi. Velvollisuuden laiminlyöminen voi osituksessa johtaa puolittamisperiaatteesta poikkeamiseen.

Yhteistä kotia ja koti-irtaimistoa turvataan omistussuhteista riippumatta. Asunnon tai asuntoirtaimen yksin omistava puoliso ei saa ilman toisen puolison suostumusta myydä eikä muutoin luovuttaa omaisuutta, joka on tarkoitettu käytettäväksi yksinomaan tai pääasiallisesti perheen asuntona tai asuntoirtaimena. Panttaukseen tai kiinnittämiseen suostumusta ei tarvita. Asunnolla tarkoitetaan yhtäläisesti sekä kiinteistöä että asunto-osaketta.

Asunnon ja asuntoirtaimen lisäksi luovutuksilta suojattuja ovat myös toisen puolison käytössä olevat, hänelle tarpeelliset työvälineet sekä hänen ja lasten henkilökohtaista käyttöä varten tarkoitettu omaisuus.

Puolisot voivat lahjoittaa tai myydä toisilleen omaisuutta, mutta verotuksellisesti se ei ole järkevää. Siksi miehen yksin asunto-osaketta tai vaimon yksin omistamaa kesämökkiä ei kannatta vaihtaa eikä lahjoittaa siten, että toimenpiteen jälkeen molemmat omistaisivat mökistä tai osakkeesta puolet. Vaihdosta on maksettava varainsiirtoveroa ja lahjoituksesta lahjaveroa.

Velkojen erillisyys on omaisuuden erillisyyttä vastaava. Kumpikin puoliso vastaa yksin veloista, jotka hän on tehnyt ennen avioliittoa tai sen aikana. Perheen elatusta varten otettu velka on kuitenkin tässä suhteessa poikkeuksellinen. Elatusveloista puolisot vastaavat yhdessä siten, että elatusvelka voidaan periä kummalta tahansa. Elatusvelkaa ovat esimerkiksi vuokrarästit ja ruokalaskut.

Avioliiton aikana puoliso ei siis joudu vastuuseen toisen puolison tekemästä velasta. Osituksessa puolison velka vaikuttaa kuitenkin siten, että omaisuutta omistava puoliso joutuu luovuttamaan tasinkoa velkaiselle aviopuolisolle eli käytännössä tämän velkojille. Näin ollen avioparin, jossa toinen on velkainen ja toinen varakas, kannattaa ainakin velattoman puolison näkökulmasta solmia avioehtosopimus.

Yleensä avioehtosopimuksessa määrätään, ettei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Kahden todistajan on todistettava osapuolten nimikirjoitukset oikeiksi. Sopimus on rekisteröitävä maistraattiin.