Lakineuvot Kysy!


Elatuslaskuri
Asianajotoimisto Talviaron kehittämä palvelu lastenvalvojille ja lakimiehille. Tutustu »


TYÖSUHDE: Potkut! Työsuhteen tai työsopimuksen päättäminen purkamalla

Tulosta

01.11.2010

Työnantaja saa purkaa työsopimuksen heti vain erittäin painavasta syystä. Purkaminen tarkoittaa työsuhteen päättämistä ilman irtisanomisaikaa.

Purkaminen on mahdollista vain niin vakavissa tapauksissa, ettei kohtuudella voida edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.

Purkuperusteet voivat liittyä mm. työntekijän räikeään työturvallisuuden vaarantamiseen tai päihteiden käyttöön työpaikalla. Myös kilpailukiellon törkeä rikkominen voi oikeuttaa työnantajan päättämään työsuhteen heti.

Purkamisperusteet ovat kuitenkin aina tapauskohtaisia ja moitittavuutta on punnittava suhteessa työntekijän menettelyyn, tämän asemaan ja työn luonteeseen.

Myös työntekijä voi purkaa työsopimuksen. Työntekijällä on purkuoikeus esimerkiksi silloin, kun hänelle ei makseta sopimuksen mukaisesti palkkaa tai ei tarjota riittävästi työtä. Myös työturvallisuuden törkeä vaarantaminen työnantajan puolelta oikeuttaa työntekijän purkamaan työsopimuksen.

Purkuperusteeseen on vedottava 14 päivän kuluessa. Tämän jälkeen purkamisoikeus raukeaa.

Työntekijää on kuultava ennen työsuhteen purkamista.

Työsuhteen perusteeton päättäminen johtaa korvausvelvollisuuteen. Pääsääntöisesti korvaus on 3 - 24 kuukauden palkka.

 




 

A PHP Error was encountered

Severity: Notice

Message: Undefined index: atype

Filename: layouts/footer_lakineuvo.php

Line Number: 2

Ajankohtaista

02.10.2016
OTM, lupalakimies Theresa Bergroth-Penttilä jälleen palveluksessasi

04.07.2016
Olemme lomalla heinäkuun loppuun saakka

18.01.2016
Muutos puhelin- ja faksinumeroissa - 010-alkuiset numerot poistuneet käytöstä


Katso kaikki ajankohtaiset >


 

Oliko lakineuvosta apua?
Jäikö jokin askarruttaan Sinua...

Ota yhteyttä ja kysy neuvoa!

 



Vastuunrajoituslauseke

Näiden sivujen artikkelit ja lakineuvot ovat yleisiä oikeusohjeita, jotka eivät sovellu sellaisenaan käytettäväksi yksittäis-tapauksessa.

Laki- tai vero-ongelmassa on aina syytä kääntyä asianajajan puoleen.

Asianajotoimisto Talviaro Oy, asianajaja Mika Talviaro tai lakineuvo.fi eivät vastaa artikkeleiden tai lakineuvojen puutteellisuuksista tai virheellisyyksistä.



Lakineuvopuhelin Offline
Vastuunrajoitus | Julkaisija ja vastaava toimittaja | Hyvä asianajajatapa
© Asianajotoimisto Talviaro Oy